Parhaat pokerikirjat – paranna peliäsi näiden opusten avulla

Yksi pokerin ja nettipokerin suosion kulmakivistä on pelin monimuotoisuus. Useimpien pokerin pelimuotojen sääntöjen oppiminen käy nopeasti, mutta pelin todelliseen ymmärtämiseen voi käyttää vaikka koko elämänsä. Aloittelijoille paras tapa pokerin oppimiseen on mielestämme yksinkertaisesti pelin pelaaminen. Jokainen pelattu käsi opettaa nimittäin hieman lisää pokerin luonteesta ja oikeiden päätösten tekemisestä eri tilanteista.
Kun perusasiat ovat hallussa, voi ulkopuolisen avun pariin kääntyminen olla kuitenkin paikallaan. Usein pokeripelaajat juttelevat keskenään paljon erilaisista taktiikoista ja niiden toiminnasta. Keskustelemisen lisäksi toinen hyvä tapa omien pokeritaitojen kehittämiseen ovat pokerikirjat. Alta löydät kolme mielestämme parasta pokerikirjaa esittelyineen. Kirjat on valittu listalle sitä silmällä pitäen, että ne täydentävät hyvin toisiaan. Jos siis intoa riittää, ja lukaiset läpi jokaisen listatuista opuksista, saat todella kattavan kuvan eri pelivarianteista, pelin matemaattisesta aspektista sekä pokerin psykologiasta.
Doyle Brunson: Super System 2
Jos pokerikirjojen joukosta pitäisi valita yksi, olisi se varmasti Doyle Brunsonin Super System 2.
Doyle Brunson on todellinen pokerilegenda, joka on voittanut komealla urallaan rahaa pelipöydistä jo vuosikymmenien ajan. Vaikka kirjan kannessa komeilee nimenomaan Doyle Brunsonin nimi, on Super System 2 todellisuudessa useiden maailman parhaiden pokeriammattilaisten yhteistyön tulos. Pelaajat ovat kirjoittaneet Super Systemiin kappaleen omasta leipäpelistään, joten teos toimii loistavana yleisstrategiaoppaana lukuisiin pokerivariantteihin. Voit lukea esimerkiksi 5 Card Draw‘sta, Omahasta, Texas Hold’emin eri varianteista ja monesta, monesta muusta pelistä. Tätä kirjaa suosittelemme ehdottomasti kaikille useammista pokeripeleistä kiinnostuneille pelaajille omasta osaamisen tasosta riippumatta.
David Sklansky: Theory of Poker
David Sklanskyn tuntevat kaikki pokerikirjallisuudesta kiinnostuneet, ja Theory of Poker on Sklanskyn tärkein teos. Theory of Poker ei ehkä sovi kaikille, sillä se keskittyy lähes pelkästään pelaamiseen matematiikkaan. Jos matemaattinen pelianalyysi tuntuu liian raskaalta, voi Theory of Poker jäädä helposti hyllyyn pölyttymään. Sen arvoa ei kuitenkaan käy kieltäminen: jos luet Theory of Pokerin ajatuksella läpi, olet kirjan loppuun päästyäsi käytännössä valmis pelaamaan pokeria ammattilaistasolla.
David Sklanskyn Theory Pokeria ei voi suositella ensimmäiseksi pokerikirjaksi, mikäli oma lähestymistapa peliin ei ole alusta lähtien tilastoihin perustuva. Pokeria pelatessa mieleen nousee kuitenkin monia kysymyksiä omasta pelaamisesta. Oliko maksupäätös matemaattisesti oikea? Mitkä ovat eri käsien esiintymisen todennäköisyydet? Miten bluffaamisen voitollisuus lasketaan pitkällä aikavälillä? Tämän kaltaisiin kysymyksiin saat vastauksen Theory of Pokerista lähes poikkeuksetta, joten sen lukeminen todella kannattaa.
Phil Gordon: The Little Green Book
Mikäli kaipaat pokerikirjaa, joka on kirjoitettu tavallista mielenkiintoisemmin, hanki käsiisi Phil Gordonin The Little Green Book. Gordon on rautainen pokeriammattilainen, joka on pelannut sekä käteispelejä että turnauksia monenlaisessa peliseurassa. Tässä kirjassa Gordon avaa näitä pelikokemuksiaan hauskassa formaatissa, jossa jokaista varsinaista käsianalyysiä elävöittää Gordonin kuvaus itse pelitilanteesta ja muista pelaajista. Gordonin kynä on yhtä terävä kuin miehen pää pokeripöydässä, ja The Little Green Book tarjoaa pokerioppien lisäksi myös monia naurunpurskahduksia.
Phil Gordonin The Little Green Book avaa erinomaisesti pelin monimuotoisuutta. Gordon kuvailee ajatteluprosessiaan jokaisen pelipäätöksen yhteydessä selkeästi. Lukija pääsee siis käytännössä matkalle pokeriammattilaisen pään sisään, ja kokemus on toden totta avartava. Sen lisäksi, että Gordon analysoi jokaisen tilanteen matemaattisesta näkökulmasta, ottaa hän huomioon myös monia psykologisia seikkoja, kuten kanssapelaajien mielentilan ja pöydän aiemmat tapahtumat.
The Little Green Book onkin mielestämme hauskimmin kirjoitettu pokerikirja, joka todella auttaa ymmärtämään pokerin psykologiaa. Tätä kirjaa voi konseptinsa puolesta suositella aivan kaikille pokerista kiinnostuneille, vaikka pääsyynä kirjan ostamiseen ei olisikaan oman pelin kehittäminen vaan hupaisa lukukokemus.
Relevant news

Strategiavihjeitä: Pienen pöydän käteispeli
Monen pokeripelaajan mielestä yksi hauskimmista – ja samalla haastavimmista – pelimuodoista on pienen pöydän käteispeli.…

Strategiavihjeitä: Voitokas LAG-pelaaminen
Pokeri on siitä mielenkiintoinen peli, että sitä voi pelata todella monella eri tavalla voitokkaasti. Pelissä…

Jaa vastustajasi kategorioihin – tietoa yleisimmistä pelaajatyypeistä
Ihmisten asettaminen kategorioihin ei yleisesti ottaen ole hyvä juttu, mutta pokerissa hyvistä tavoista voi hieman…

Näin siirrät rahaa pokeritilillesi
Nettipokeri on huippuhauskaa hommaa, josta riittää iloa kaikentasoisille pelaajille ammattilaisista aloitteleviin viihdepelaajiin. Se on nykyään…

Oman pokerivariantin valitseminen
Yksi ensimmäisistä asioista, joita aloittelevan pokeripelaajan on tehtävä, on oman pelivariantin valitseminen. Pokeri on peli,…
Pokeripelit netissä on helppo aloittaa
Oletko uusi pokeripelaaja, tai oletko pelannut pokeria aiemmin ainoastaan kavereidesi kanssa? Pokeripelit netissä ovat nousseet viime…